|
index
setterimme
kasvatus

Pentueen suunnitellaan syntyvän maalis-huhtikuun vaihteessa.
Emänä Iitu, joka on hienosti koko virtuaalihistoriani ensimmäinen vFIN KVA, ja kanakoirakoeliiton ensimmäinen vahvistettu englanninsetteri-valio kanakoirakokeista. Jäljestyksessä kisaamme tällä hetkellä AVO-luokassa, mutta tavoitteet ovat korkealla aina jäljestysvalioksi (JVA) asti.
Näyttelyissä Iitu on myös pärjännyt kivasti, huonoin saavutus on EH. Iitu on saanut kuusi sertiä, kaikki vaan valitettavasti eri maista (TUR, LAT, UKR, FIN, TH, BEL), tavoitteena kuitenkin saada ainakin yksi valionarvo kerättyä. Korkein saavutus on RYP3 Thaimaan alaisista näyttelyistä.
Vanhemmat ovat molemmat evm-koiria, sillä Iitu on tuontikoira.
Isäksi tulossa on Kalle. Kalle kilpailee tällä hetkellä Kanakoirakokeiden AVO-luokassa ja jäljestyksen VOI-luokassa. Myös Kallen kanssa tähtäämme korkealle, virtuaaliseksi Suomen käyttö- ja jäljestysvalioksi.
Kallen näyttelytulokset ovat myös EH-ERI-tasoa ja myös tämä yksilö on saanut kuusi sertiä. Kaksi Ukrainalta ja yhden Turkilta, Suomelta, Thaimaalta ja Belgialta. Eli yhtä sertiä vailla ollaan vUKR MVA. Myös vUKRW-06-tunnus Kallella on, eli aika Ukraina-painotteinen koira. ^^'' Nomutta, korkein sijoitus ryhmän neljäs.
Kallenkin vanhemmat ovat evm-koiria, koska yllätys yllätys Kalle on Iitun tavoin tuontikoira Hurricane's-kennelistä.
Pennut
u. Roadway Alexander (jää kotiin)
u. Roadway Against the Wind (Tin / Fairytale)
n. Roadway Advance Under Advice (caza / Graz)
u./n. Roadway -- (?)
Pentueesta muualla: Karvaturrit.net
|