index     setterimme     kasvatus



Toimintamme päätarkoituksena on luoda virtuaalisten koirien joukkoon suorituskykyisiä englannisettereitä. Muista piirteistä emme myöskään jousta, sillä pentujen luonteen, suvun ja rakenteen tulee myös olla erinomaisia.
Koirillemme on asetettu tiettyjä rajoja, milloin niitä voidaan käyttää jalostukseen. Nimittäin käyttölinjaisten tulee kisata päälajinsa (jos kaksi niin toinen riittää, mikäli toisella vanhemmalla toisesta lajista VOI) VOI-luokassa tai olla lajinsa valio (vFIN KVA, JVA,..) sekä omata vähintään EH tuloksena näyttelypuolelta. Näyttelykoirilla taas täytyy olla vähintään VSP-maininta näyttelykalenterissaan ja yksi tuloksellinen harrastus-/käyttölajin kisa.
Näin varmistamme kasvattiemme suvun laadun.

Olen myös rajoittanut koirien jälkeläisten määriä, ja yhdelle nartulle tahdotaankin korkeintaan viisi jälkeläistä, yhdelle urokselle korkeintaan 10. Tämä tarkoittaisi sitä, että koirat tulisivat saamaan keskimäärin kaksi (nartut) ja kolme (urokset) pentuetta.



» Et saa vaihtaa koiran sivuilla vanhempia, syntymäaikaa, kasvattajaa etkä koiran nimeä.
» Koiran sivuilla on mainittava perustiedot; rotu, nimi, syntymäaika, kasvattaja + kenneli, vanhemmat. Suositeltavaa olisi myös kirjoittaa jonkinlainen luonne ja pitää ylhäällä koiran kilpailuita.
» Koira saa saada korkeintaan 5 (narttu) tai 10 (uros) jälkeläistä.
» Et saa myydä koiraa eteenpäin tai tappaa tmv. sitä innostuksen puutteesta ilman lupaani. Jos koira on vanha, toki voit laittaa kuolemisen syyksi vanhuuden, vaikka oikeasti olisitkin lopettamassa virtuaalitouhut.
» Koiran sivut tulee ilmoittaa minulle kahden viikon kuluessa ostotarjouksen hyväksymisestä (tai pentueen syntymästä), mieluiten sähköpostiin.



Koitan ehtiä aina jossain vaiheessa tekemään pentueille oman pentuesivunsa. Pentueemme nimetään ainakin nyt aluksi aakkosittain.

A-pentue